EMMA Eurofinals 2020

EMMA:n Euroopan Mestaruus -kilpailut järjestetään näillä näkymin (tilanne 12/2020) Salzburgissa 16.-19.4.2021. Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen asiaan liittyy epävarmuuksia, mutta ainakin toistaiseksi mennään kohti kilpailujen järjestämistä. Tällä sivulla voivat suomalaiset edustuspaikan ansainneet kilpailijat ilmoittautua tai ilmoittaa paikkansa vapauttamisesta perimisjärjestyksessä seuraavalle.

Ilmoittautumisen lopullinen päivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta noin kuukautta myöhäisemmästä ajankohdasta johtuen oletamme, että myös ilmoittautumisiin tulee kuukauden myöhäisempi deadline, joka tällä logiikalla olisi helmikuun loppupuolella. Suomen kilpailijoiden ilmoittautumisen takarajaksi on nyt asetettu mahdollisimman myöhäinen ajankohta, jotta kilpailijoilla on halutessaan aikaa seurata tilanteen kehittymistä ja harkita osallistumispäätöstään. Ilmoittautumisen takaraja on sunnuntai 21.2.2021 klo 23.59.

Peruuntuneista edellisen kauden EM-kilpailuista johtuen edustusoikeuden ansaitsemisessa on nyt muutamia poikkeuksia. Olennaiset linjaukset ovat ne, että maakiintiö yhteen luokkaan on kolme autoa ja edustusoikeuden on voinut ansaita joko kauden 2019 tai 2020 suorituksella. Kaikissa maissa ei kautta 2020 ole voitu järjestää ollenkaan. Suomen osalta EM-paikkojen jako menee seuraavasti:

1) Kauden 2020 1. ja 2. saa edustusoikeuden

2) Edellisiin EM-kisoihin ilmoittautunut, kaudella 2019 ko. luokassa paremmin sijoittunut saa kolmannen paikan

3) Jos joku kohtien 1 tai 2 mukaan paikan saanut ei sitä käytä, kysytään 2019 kisoihin lähdössä olleilta jos näitä ko. luokassa oli enemmän kuin yksi

4) Jos luokassa on vielä lähtijöitä alle kolme, tarjotaan paikkaa kauden 2020 sijoituksien mukaan 3. eteenpäin

5) Jos vielä nyt on paikkoja jäljellä, tarjotaan paikkaa kauden 2019 finaalien järjestyksen mukaan myös niille, jotka eivät EM-kisoihin 2019 olleet ilmoittautuneet

6) Lisäksi kauden 2019 tai 2020 aikana luokassa kilpailleella on mahdollisuus hakea villiä korttia ilman finaalisuoritusta

Huomiona myös se, että saattaa olla muutamia poikkeustapauksia, joissa kilpailija ansaitsisi paikan esimerkiksi kahteen eri SQ- tai paineluokkaan (vaikkapa hintarajattu ja Unlimited). Näissä tapauksissa kauden 2020 luokka on se luokka, johon edustusoikeus myönnetään. HUOM! tämä selviää lopullisesti vasta ilmoittautumisen takarajalla, kun on varmuus käyttämättömistä paikoista.

Kilpailijan on myös mahdollista hakea villiä korttia jos ei ole EM-paikkaa ansainnut. Villin kortin esiehtona on kilpailijan yksi kilpailusuoritus EMMA Finlandin kauden osakilpailuissa kaudella 2020 tai 2019. Lisäksi rajoitteena on maksimissaan kolmen kilpailijan osallistuminen yhteen luokkaan per maa. Villikorttihakemus tulee lähettää osoitteeseen info@emmafinland.com 15.2.2021 mennessä. Villikorttihakemuksen tulee sisältää perusteet villin kortin myöntämiselle juuri sinulle sekä luokka mihin villiä korttia hakee. EMMA Finlandin hallitus myöntää villit kortit 22.2.2021.

Ilmoittautuminen / paikan luovuttaminen tapahtuu seuraavalla lomakkeella.